torstai 21. huhtikuuta 2016

Ohjelmaa koko museokorttelin alueella 24.4

”Tulevana sunnuntaina Kouvolan museokortteli ry. järjestää 10. kerran käsityö -ja taitopäivän. Kymmenessä talossa ja pihapiirissä esitellään käsityöläisten työtapoja ja tuotteita. Yhdistyksen toiminta-ajatuksena on edistää käsityön arvostusta, käsityöläisyysperinteen säilymistä ja tehdä samalla aluetta tunnetuksi kaupunkilaisten virkistysalueena. Nukkekotiharrastajat näkyvät myös tapahtumassa.” (PK-lehti 20.4.2016)




Ohjelmaa on koko Museokorttelin alueella sunnuntaina 24.4 klo 11-16!

Pikkupuoti Aino: Ideoita ”kaapissa kutistuneiden” farkkujen uusiokäyttöön; hameet, kassit, tyynyt. Kortteja kevään ja kesän onnitteluihin; myös käsintehdyt kortit.

Entisöintiverstas J. Kangas: Huonekalujen entisöintiä ja kunnostusta. Vierailijoina Kouvolan nukkekotiharrastajat, jotka kutsuvat tutustumaan nukkekotien minimaailmaan.

Keramiikkapaja Pikku Kippo: Keramiikkaa, taidekynttilöitä ja käsintehtyjä saippuoita. Huovutusnäytös. Kerrotaan työpajatuokioista, joita voi varata ryhmille.

Valokuvaamo Studio Ullakko ja suunnittelutoimisto Lempipaikka esittelevät toimintaansa. Pop-up myymälä.

Onnenkukko: Kahvila, lahjapuoti ja galleria. Akvarellinäyttely. Origamityöpaja klo 11-14. Tule taittelemaan helppoja ja kesäisiä hahmoja värikkäistä papereista. Kevätuutuuksia. Simaa ja kotileivonnaisia. Ulkoteltassa korttelin parhaat vohvelit ja leivonnaisia myös kotiin vietäväksi.

Vaahteratalon luontopuoti: Pohjois-Kymenlaakson Luonnon toiminnan esittelyä, puoti avoinna. Luomukahvila. Miljoona linnunpönttöä tapahtuma; nikkaroi itsellesi linnunpönttö tarvikemaksua vastaan. Perennojen ja yrttien vaihtoa, kukkaruukkujen kierrätystä, perhospuutarhavinkkejä ja kompostointiohjeita.

Nygrenin talo: Kangaspuut paukkuu, tule katsomaan ja kokeilemaan matonkudontaa.

Korukivikerho: Esitellään kiventyöstölaitteita ja kerrotaan, mitä niillä on mahdollista saada aikaan. Esitellään koruja ja valmiita kivituotteita.


Partiotalolla: Grillimakkaraa ja maukkaita lettuja. Linnunpönttöjä. Sisällä paperiaskartelun ohjausta, kesäisiä kransseja ja korttipaja.

Ei kommentteja :

Copyright © 2014 Kouvolan nukkekotiharrastajat

Distributed By Blogger Templates | Designed By Darmowe dodatki na blogi