tiistai 18. joulukuuta 2012

Joulukuun kerho

Tällä kertaa kerhoilimme Tarjan kotona. Maistuvien suolaisten piirakoiden ja joulutorttukahvien jälkeen oli mukava aloittaa mineileminen. Juttua riitti koko illan ja jokainen teki jouluisia juttuja.
Saimme Tarjalta kotiinviemiseksi upean havukranssin jonka hän oli tehnyt jokaiselle kerhoon osallistuvalle. Taas oli huippuilta!!

Omat mineilyni; minikuusi, printtikortit ja pari joulupalloa.

Tässä kuvaa nukkekodistani jossa on
  takan päällä Tarjalta saatu havukranssi.


torstai 22. marraskuuta 2012

Marraskuun kerho

Kerhoilimme tällä kertaa Lissulla maaseudun sydämessä. Illan aloitimme syöden (jotta jaksaisimme mineillä) texmex ruokaa ja taivaallista tiramisu jälkkäriä kahvin kera,nams.
Aiheena oli joulukoristeet ja paperitähdet. Ilta vierähti niin nopeasti jutustellen ja ihmetellen minien ihmeellisessä maailmassa, että yksinkertaisesti aika vaan loppui kesken.

Sain tehtyä illan aikana muutamat enkelikarkit. Kotona tein loput koristepallot ja rasiat olen tehnyt jo aiemmin.



keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Lokakuun kerho

 Lokakuussa kerhoilimme Maaritin luona paitoja tehden.
 Kiitos Maaritille myös tarjoiluista, hyvää oli!


Paitoja syntyi aika monta
Lissun tekemistä ruusuita vielä lähikuvaa

perjantai 5. lokakuuta 2012

Parempi myöhään...

... kun ei milloinkaan eli etäkerhoiluna minäkin kannut mineilin vasta nyt kotonani. Silloin virallisena kerhoiltana en pääsyt työkiireiden takia paikalle. Mutta marlesin kannuohje on yksi lempiohjeistani joten oli pakko päästä niitä taas tekemään.


 
 



torstai 13. syyskuuta 2012

Etäkerhoilua

Meillä oli nukkekotikerho tiistaina, 
johon en valitettavasti voinut osallistua,
joten kerhoilin sitten etänä :)
Aiheena meillä oli mm.kannut, ämpärit ja tarjottimet.
Tällaiset sain aikaan:


Marlies on tehnyt hyvät ohjeet kannuun, ne löydät täältä


keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Kerhoilta

Kerhoilta meni ihan rattoisasti kahdestaan Tarjan kanssa. Parempi onni ensi kerralla kokoontujamäärn suhteen :D Silti saimme aikaiseksi molemmat muutaman kannun, ämpärin sekä tarjottimen. Tässä minun tekeleeni. Maalaus tapahtui vasta kotona.

-Kaisankulman Kaisa


perjantai 31. elokuuta 2012

Hei lukijat ja kerholaiset!

Kerhomme onkin viettänyt pidemmän tovin tauolla, mutta viimein alamme heräämään taas harrastuksen pariin. Neljän hengen voimin kahvittelimme toissapäivänä ja laadimme aiheen ja vähän ajankohtaa seuraavalle kerhokerralle.

Eli seuraava kerhokertamme on 11.9.2012 aiheena piensisustusesineet kartongista. Kerholaiset käykääpä yahoo listalla hakemassa tarkempia tietoja ja, jos olet uutena kiinnostunut mineilemään ryhmässä niin ota yhteyttä minuun (Kaisa) lyyli87 (a) yahoo.com tai (Lissu) muumitalo (at) gmail.com.

Ajattelimme, että on hyvä määritellä aihe ensimmäiselle kerhokerralle pitkään aikaan ja tämä on sopivaa ja helppoa nyherrystä pienessä tilassa. Kerhoswapin jätimme suosiolla väliin, ja pohditaan sellaista sitten tuleville kerhoilloille.

Hauskaa alkavaa syksyä kaikille mineilyn ja elämän parissa!

-Kaisankulman Kaisa
Copyright © 2014 Kouvolan nukkekotiharrastajat

Distributed By Blogger Templates | Designed By Darmowe dodatki na blogi