perjantai 15. toukokuuta 2009

Lehtijuttu

Nukkekotiyhdistyksen uusimmassa jäsenlehdessä oli juttu kerhostamme.



lauantai 9. toukokuuta 2009

Kannuja


Mukavassa seurassa oli taas ilo viettää kerhoiltaa! Näpersimme emalikannuja tutulla Marliesin ohjeella. Muutama kannu siinä syntyi ja aloitin myös pesuvadin/kulhon tekoa jotka viimeistelin kotona loppuun. Vati vaatii vielä jonkinlaista viimeistelyä muotoilun suhteen...


Tuli tuossa aiemmin menneellä viikolla tehtyä muutama ylimääräinen kannukin joten jokainen kerhossa paikalla olija sai valita omakseen mieleisensä kannun. Swappiin liittyen jaossa oli paspispahvia, puumatskua ja pääsiäismunien sisälmyksiä ja tapettia. Oli ilo antaa ja saada uusia aarteita.


Swappina meillä oli matskut. Minun paketin sai Taiju joka sisälsi erilaisia korkkeja, lävityskukkasia ja uunivuokia/tarjottimia eli luomiväripaletteja. Minä sain Irjan paketin jossa oli erilaisia kankaita. Niistä en ottanut kuvaa.

Kerhoon voi jokainen halutessaan tuoda tekemiään uusimpia minejä livenä ihasteltavaksi. Täytyy kyllä myöntää ettei kuvat tee oikeutta Minijuliannan viimeaikaisille valmistuneille huonekaluille ja nukeille. Ne olivat aivan mahtavia!!!! Miten joku osaa!!!

Kiitos kaikille kerholaisille aivan mahtavasta kerhoillasta!! Kuukauden päästä taas tavataan ja silloin Lahden markkinat ovat jo tosi lähellä. Luvassa siis ihania shoppailuhetkiä....

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

toukokuun kerhoilta

Eilen kokoonnuimme emaliastioiden merkeissä, tosin kaikki väänsivät Marliesin kaavojen mukaan kannuja. Ja hyvällä menestyksellä, mitä minä panin merkille.

Itse tein yhden valmiiksi kerhossa ja kaksi sitten tänä aamuna kotona. Marcelle oli ottanut jo kannujen suhteen runsaan varaslähdön ja toi kannukokoelmansa kerhoon ja antoi yhden jokaiselle paikalla olijoista. Minä valitsin kukallisen ja vaaleanpunasisuksisen kannun. Kiitos kovasti! On se ihana :D

Thank you Marlies for you great pattern. I thought that i would have never done those right but this time i suprised myself :D

Swappina on materiaalivaihto, johon en osallistunut. Sen sijaan Marcelle toi paspispahvia jakoon kaikille ja Villa Madlenan omistaja polestaan puutavaraa, joista kaikki, mukaan lukien minä, poimivat osansa omiin tarpeisiinsa. Kiitos myös näistä!

Copyright © 2014 Kouvolan nukkekotiharrastajat

Distributed By Blogger Templates | Designed By Darmowe dodatki na blogi