lauantai 11. lokakuuta 2008

Lokakuun kerhoilua


Kerhoillan aiheena olivat kengät.
Eipäs ollutkaan mikään ihan helppo aihe.
Mietin hetken, viitsinkö laittaa kuvaa tekemistäni
aamutossuista, mutta tässä nämä nyt ovat.

Kenkien teko vaatii todellakin treenausta.
Swapin aihe oli kylpyhuone. Kaisankulmasta sain peilin, tuoksuja,
pesusienen ja selänpesuun virkatun liinan. Kiitos, ihania ovat!

Marcelle sai tekemäni setin.

Kerhossa on välillä mukana lapsia ja he swappailevat keskenään.
Meille tuli suloiset pyhkeet, hajuvesi ja helmet.
Tyttöni on niistä ikionnellinen!

Meillä puolestaan pakattiin matkaan pyyhkeitä metallirasiaan.

torstai 9. lokakuuta 2008

Kerrrrho swap

No kerhoilta koitti jälleen. Aiheena kengät.
Tosin minä jätin sen puolen väliin ja saavuin paikalle seurustelemaan
ja sopimaan kerhon sisäisiä asioita.
Muutama kerholainen sai aikaan aamutossuja, sillä kenelläkään
ei ollu hallussa kokemusta kenkien tekemisestä. Mutta ei anneta
sen masentaa. Lisää harjoitusta vaan.

Swapin aiheena oli kylpyhuone.
Itse kyllä tein aika pienehkön paketin (lupaan petrata ensi kerralla).
Sain jälleen Johannalta vaihdon.
Ja mikä pakkaus se olikaan. Tavaraa vain lapattiin eteeni.

Pyykkikori, jossa pyykkiä. Kangaspussukka, pesusieni, kylpyhuonekyltti,
pieni kori, jossa oli vanua ja vanulappuja sekä purkillinen
vanupuikkoja. (Ja niitä vanupuikkoja ihastelivat muuten kaikki.)

Pyykkikorin kätköihin oli pakattu keittiöpyyhe, pilkullinen hame ja
sukkahousut....aivan...siis sukkahousut.
Olimme alusvaatteiden aikoihin keskustelleet niiden tekemisestä, mutta
kukaan ei kokeillut. Nytpähän nähtiin että nekin voi saada
kasaan pienellä kärsivällisyydellä.
Kiitos jälleen upeasta swapista ja ensi kertaan!

Lokakuinen höpöttelytuokio

Aiheenamme oli tällä kertaa kengät, mutta oma yritykseni niiden valmistuksessa jäikin melkoiseksi yritykseksi; sain aikaiseksi ehkä sandaalia etäisesti muistuttavat viritykset,joista en meinannut ensiksi laittaa kuvaa ollenkaan,mutta laitanpa kuitenkin,kun tuli kerran tehtyä ;)
Swapin aiheena oli siis kylpyhuone ja sain kivan aiheeseen liittyvän paketin Marcellelta:
Eli paketissa oli kylppärin matto, peili, kaksi käsipyyhettä ja seinä naulakko. Kiitoksia!
Oma vaihtopaketini meni jälleen kerran Kaisalle. Tein vaihtoon pyykkikorin pyykkeineen (niistä enempi kuvia Kaisan blogissa), kylpyhuone kyltin, vanulappuja ja -palleroita säiltysrasiassa ja pumpulipuikkoja omassa säiltyskupissaan,sekä pesusienen.

Vaikka kenkiä ei paljoa tullut tehtyäkään, mukavaa silti oli rupatella ja tavat muita nukkisihmisiä!

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Lokakuun kerhossa

Eilen illalla olimme kerholaisten kanssa rupattelemassa ja väkertämässä kenkiä.

Kengät olivat yllättäen vaikeita valmistaa. Itse sain tehtyä erittäin alkukantaisen saappaan (pohjan ja puolikkaan varren) jota en jatkanut pidemmälle, kun siirryin tekemään jotain aamutossun tyyylisiä ja niistä tuli niin kauheat etteivät ne ole edes esiintymiskelpoiset.
En siis laita kuvaa niistä tänne....
Reppasin siis tämän "kurssin". Tarvitsisin varmaan tukiopetusta kenkien valmistukseen : )


Mutta olihan meillä illan kohokohta swappien vaihto,aiheena kylpyhuone. Sain Odessan paketin jossa on pyyhkeitä koukkuineen ja pyyherenkaineen. Aika söpöt!!!

Itse tein (alempikuva) kylpyhuoneen maton,peilin,pyyhkeet ja pyyhenaulakon. Tämän sai Johanna.


Copyright © 2014 Kouvolan nukkekotiharrastajat

Distributed By Blogger Templates | Designed By Darmowe dodatki na blogi